keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Pehmolampaat

Pari viime sunnuntaita olen töissä pehmittänyt lampaita. Glimsin työnäytökset ovat mitä mainioin juttu, kun on mahdollisuus tehdä työajalla omia projekteja, elävöittää museon toimintaa ja saattaa vanhoja käsityötaitoja tunnetuksi. Kyseessä on kaksi Kuggomissa rasvaparkitsemaani suomenlammasta, jotka kevään kiireissä jäivät pehmittämättä. Toinen on suht pitkäkarvainen ja lähes täysin musta, keskikokoinen kaveri, jonka haaveilen savustavani joskus ennen kesän maastokäyttöä. Toinen taas on juuri keritsemisen jälkeen tapettu ruskea pikkukäkkärä, jonka lähes identtisen kaksosen sain jo koulussa valmiiksi. Niistä kahdesta on toivon mukaan joskus talven aikana tulossa kansanomainen lammasröijy - jos siihen Karon ehdotuksen mukaisesti löytyisi vielä museon varastoista jokin malli, saisi projekti aivan uutta pontta. Täytyy selvitellä asiaa lähiaikoina.


Glimsin kesällä tehty nahkatyöteline osoittautui ihan toimivaksi siitä huolimatta, että se oli aika painava siirreltäväksi yksin pitkin pihaa. Työkalujen suhteen olin aika heikoissa kantimissa, koska omasta takaa en omista kuin nahkakaapimen (skinnskrapa). Esimerkiksi vähän pientä metallikärkistä lapiota muistuttava venytystyökalu, räckspade, olisi ollut hyvä olemassa, eikä auton sisätilanlämmitintä voimakkaammasta lämpöpuhaltimestakaan olisi ollut erityistä haittaa. Homma on vielä kesken ja lampaat pakkasessa inspiraatiota odottamassa, joten lopullisesta menestyksestä en osaa sanoa vielä mitään.

Kumpikin talja oli aikanaan siis puhdistettu, pesty ja niihin oli hierottu parkitseva öljyseos (1-2 dl ruokaöljyä, 1 munankeltuiainen, 1 rkl mäntysuopaa). Ensimmäisenä sunnuntaina liotin lampaita tunnin verran sisätiloissa lämpimässä vedessä, johon oli lisätty vähän mäntysuopaa - Sofien mukaan se auttaa parkkiaineita pääsemään sisälle nahkaan. Kiersin taljat kuivaksi parhaani mukaan Sitten annoin edesmenneiden määkijöiden hengata auringossa villapuoli ylöspäin, ja vuoron perään lämmitin niitä lämpöpuhaltimella. Ei-lämmitysvuorossa olevaa taljaa puristelin taas kuivemmaksi ja vähän putsailin kaapimella. Kun työpäivä päättyi, laitoin taljat pakkaseen odottamaan seuraavaa sunnuntaita.

Toisena sunnuntaina sulattelin taljoja patterilla, ja jatkoin muutenkin aina toisen taljan lämmittämistä sisällä sillä aikaa, kun rapsuttelin toista kaapimella ulkona. Kikkuraisen ruskean karva on nyt kuiva, musta taas vaatii vielä vähän kuivausta siltäkin puolelta. Kun ulkona alkoi sataa vettä ja näytösaika päättyi, siirryin sisälle venyttelemään ja vanuttelemaan taljoja sylissä. Sitten ne joutuivat takaisin pakkaseen ja odottavat aikaa nyt parempaa, hyvin mahdollisesti museon joulunajan tuvassaistumissesonkia, päästäkseen pehmenemään lisää ja kuivumaan loppuun.

Keltainen turnyyripuku

Turnyyripukuprojektini ei sitten lopulta päässyt päivittymään tänne ennen kuin nyt aivan loppusuoralla. Tai oikeammin sen takana - itse peli pelattiin jo viime lauantaina, mutta puvussa on vielä yhtä ja toista korjattavaa pimenevien iltojen ratoksi. Tuossa se nyt odottaa sovitusnukkeni Dianan päällä odottamassa, että tahtoisin siihen taas tarttua.

Yläosan malliksi päätin lopulta hieman rokokoohenkisen neliömäisen leikkauksen, jossa etukappale on päällystetty Eurokankaasta hankkimallani valkoisella pitsikankaalla. Kiinnitys on etukappaleen oikeassa sivussa. Kaavojen pohjana oli Janet Arnoldin kirjassa ollut pikkukuva Myra's Journalin muistaakseni kevään 1884 numerossa julkaistusta kaavasta, jota tosin jouduin muokkaamaan sovitusten perusteella aika paljon, esimerkiksi jakamaan etusivut vielä kahteen eri kappaleeseen.
Pitsillä päällystetty miehusta jatkuu ylhäällä pelkkänä pitsinä, jonka yläreuna rypyttyy kaulaa kiertävään silkkinauhaan. Takaa kaulus on korkea ja reunustettu tummanruskealla kaninkarvanauhalla. Ratkaisu näytti ihan kohtuullisen hyvältä, mutta vaatii vielä hieman säätöä ja muutaman piston pysyäkseen ylhäällä ilman jatkuvaa korjaamista. Takakappaleiden alaosat leikkasin leveiksi ja taitoin ylimääräiset osat ompeleilla taakse vekeille. Reunaa koristaa sama kani kuin kaulustakin, minkä lisäksi takana vyötäisillä on leveä satiinirusetti. Laitan jonkun kuvan sitten, kun jaksan tehdä kiinnityksen ja korjaukset loppuun.

Helman mittasin ulottumaan korkokengän kärjelle. Helman alimmainen osuu koostuu edestä sileästä ja takaa verhoissa valmiiksi olevilla nauhoilla runsaasti rypytetystä keltaisesta satiinista. Etuosan alareunaan ompelin runsaasti rypytetyn lisäpalan, joka oli alunperin ollut verhojen yläkappa. Taakse tuleva "esiliina" oli vähän lyhyempi kuin alempi helma, minkä lisäksi siihen tulleet rypytykset lyhensivät sitä entisestään hieman. Sisäpuolelle tehtyjen nyppyjen ulkopintaan ompelin muutamalla pistolla pienet helmet. Päällimmäisiksi tulivat edestä rypytetyt noin 40x150 cm kaitaleet, jotka kiertävät lanteiden kohdalla taakse tehden takapuolen alaosaan rusetin. Nämä kiinnittyvät sekä edestä että takaa satiininauhoilla.

Pukuun tuli jos jonkinmoista laskosta, ryppyä ja lisähelmaa, muttei se silti juuri vedä vertoja aikakauden muotiluomusten veistoksellisuudelle. Fiksattavaa jäi useampaan kohtaan: etukiinnitys olisi syytä saada toimimaan niin, ettei pukua tarvitse jatkossa ommella päälle, nappeja oli nyt korvattu hakaneuloilla, vetävä hihanistutus on korjattava, ja hihoista itsestään puuttuvat edelleen kunnolliset pitsit. Pääasiallisesti olen projektiin kuitenkin tyytyväinen, ja siitä tuli paljon positiivista palautetta. Pelissä asusteena olivat Hannikselta lainatut valkoiset pitsihansikkaat ja pikkulaukku sekä aikoinaan Australiasta ostamani keltaruskea viuhka.


Kun turnyyri-innostus seuraavan kerran iskee, harkinnen univormuhenkistä ratsastuspukua tai sitä pitkään haaveilemaani punaista luistelupukua, johon myös tulisi tummanruskea turkisreunustus. Sitä ennen olisi vanhoissa puvuissa kuitenkin yhtä ja toista korjattavaa, useita ideoita erilaisiin muinais- ja keskiaikavaatteisiin vireillä ja rokokoopuvuksi suunniteltu kermanvärinen silkki odottamassa. Katsellaan...