Pitkiä pellavia, uusia lähteitä

Olin suunnitellut tällä viikolla kirjoittavani seminaarityötäni puhtaaksi, mutta se projekti ei ole ainakaan tähän mennessä edistynyt ollenkaan - sen sijaan olen kutistuspessyt ja silittänyt 22 metriä mummon ystävättären Viipurista tuomaa täysleveää pellavaa. Kun toissaviikolla ostin Eurokankaasta ja Ikeasta uusia pellavia, olin kokonaan unohtanut joulunaikaan tekemäni tilauksen. Sitten se tietysti tulikin heti muiden pellavaostosten päälle, eli pellavaa ainakin nyt vähäksi aikaa riittää. Osa kankaista on vähän turhan kirkkaan sävyisiä mun makuuni, mutta kuten viimeistään gradua tehdessä on selkeästi tullut ilmi, omien väriajatusten välittäminen toiselle on huomattavan vaikeaa. Ja kun toinen kerran viitsii raahata omien ostostensa ohella jokseenkin painavan pinon melkein vieraalle ihmiselle, ei ehkä ole syytä valittaa.

Viime lauantain Kasvien maailmaa -seminaari oli kovin kiinnostava, ja erityisesti Aki Arposen 1700-1800 -luvun ruotsalaisia kasvivärjäysoppaita käsitellyt esitelmä oli potentiaalisesti hyödyllinen. Aikeenani on yrittää purkaa juttuja tänne jossain vaiheessa, katsotaan nyt sitten, miten käy. Uusia gradulähteitä pukkaa muutenkin, N. on tehnyt omaa isoa G:tään Museoviraston arkistossa ja ystävällisesti lähettänyt viitteitä viime vuosisadan alussa tallennettua kasvivärjäysmuistitietoa sisältäviin lähteisiin mullekin. Ja jottei lukeminen loppuisi kesken, sain vihdoin myös jostain syystä tullipostiin eksyneen Woven into Earth -kirjani kotiin. Maailmassa on aivan liikaa kaikkea mielenkiintoista, johon pitäisi yrittää ehtiä perehtyä.

Toinen N. lähetti linkin paitsi värjäysmanuskripteihin, joihin niihinkin pitäisi tutustua kunnolla ja ajan kanssa, myös norjalaisten Uvdal-löytöjen pohjalta tehtyyn rekonstruktioon 1300-luvun lopun puvusta. Pellavan mataravärjäys tuli puheeksi Hämeenlinnan historiallisen museon nyt jo menneisiin Väriä! ja Väristyksiä -näyttelyihin tutustuessa - ainakin kuvien perusteella myös Eva Anderssonin tulos on varsin vaalea pinkki. Käytössä ollut menetelmä oli ymmärtääkseni kylmävärjäys, jota on parissakin keskustelussa heitetty nykyään tavallisempaa keittovärjäystä todennäköisemmäksi vanhaksi värjäysmenetelmäksi. Pitäisi todellakin yrittää ehtiä perehtyä krapin (Rubia tinctoria) eri väriaineiden kemialliseen käyttäytymiseen jossain vaiheessa paremmin. Ja tehdä niitä kokeiluja - ainakin Riihivillan Leena oli aikaan saanut todella kauniita kylmävärjättyjä krappilankoja.

Tuossa Uvdal-puvussa on myös varsin mielenkiintoinen, vyötäisiltä rypytetty (vai olisiko oikeampi termi laskostettu?) päällysmekko. Vastaavia on kuulemma löytynyt useammastakin haudasta, mutta kuvalähteistä tuollaista mekkoa ei tunneta. Samankaltainen rypytys on ollut käytössä myös skandinaavisissa kansanpuvuissa. Jotenkin intuitiivisesti ajattelisi, että rypytys olisi tarkoitettu tekemään mekosta istuvampi. Andersson kuitenkin toteaa, että jotta kiinnityksettömän mekon voisi pukea, sen täytyy olla joka kohdasta riittävän iso mennäkseen rintojen yli. Hän huomauttaa tuollaisten mekkojen löytyneen erityisesti nuorten tyttöjen haudoista, ja epäilee näiden kärsineen vähemmän isojen rintojen tuomista linjamuutoksista. Tulee kuitenkin mieleen Jennin kirjoitus rintoja tukevista alusmekoista, joihin päästäkseen täytyy vähän kiemurrella, mutta joissa ei myöskään ole mitään kiinnitystä.

Hmm hmm, pohdintaa rintojen tukemisesta ja alus- ja päällyspukujen leikkauksista olisi kovin mielenkiintoista käydä joskus pidemmällekin, mutta tällä kertaa taidan mennä vain syömään viiliä ja jatkamaan uuden idarimyssyni kirjontaa.