keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Muinaissukset

Lähestyvän Hiiden hirven hiihdon, eli Pukkisaaressa laskiaissunnuntaina järjestettävän muinaishiihtokilpailun kunniaksi ajattelin kirjoittaa työselostuksen pari vuotta sitten Kuggomissa valmistamistani muinaissuksista. Muistiinpanot tosin osoittautuivat vähän vaillinaisiksi, mutta ehkä tästä jotain vinkkejä suksentekoon kuitenkin voi saada. Työni pohjana olivat Tonin Kuggomissa aiemmin valmistamat sukset, joilla kyseisen koulun joukkue oli muinaishiihtokisoissa voitokas useita vuosia putkeen. Mitään varsinaista tutkimustyötä ratkaisujen tueksi en siis itse ole tehnyt. Miikalla näyttäisi olevan naamakirjassa kuvagalleria yhdestä kivikautisten suksireplikoiden valmistuskurssista, mutta siitä en itse tiedä sen enempää.

Kaikki kuvat J. Sahramaa 2008, paitsi viimeinen, jonka lienee napannut S. Vanhanen. Kuvat saa näkymään kokonaan napsauttamalla.

Oikealla valmiit sukset, vieressä mäntylautaa ja äärimmäisenä vasemmalla seppämestari Turusen sormi.

Valmistin sukset mäntylaudasta. Muistiinpanojeni mukaan kannattaa valita pintapuuta ainakin silloin, jos puu on tuoretta, koska silloin se kuivuessaan käyristyy hieman venemäiseksi. Toisaalta männyssä punainen sydänpuu on parempaa kuin höttöinen pintapuu. Puuaihion leveys oli n. 15 cm, paksuus 25 mm, ja pituus 1- 1,4 m.

Suksen muotoilu onnistuu varmasti käsityökaluilla, mutta tapahtuu helpoiten sirkkelillä ja tasohöylällä. Kärjestä voi ohentaa aika reippaasti, muuten kannattaa noudattaa varovaisuutta. Varsinaisen suksen paksuus oli sitten n. 12 mm, mutta siteiden kohdalle täytyy jättää paksumpi alue.

Hieman keskiosan taakse jää jalkojen paikka, johon myös siteiden upotus tehdään.

Kärkien taivutus tapahtuu lämmon ja vesihöyryn avulla. Tähän voi kokeilla erilaisia keinoja saunottamisesta alkaen, ja ihan tuoretta puuta voi taivuttaa vaikka avotulen lämmössä. Itse kokeilin mäntylautaan ensin liottamista ja höyrykaappia, johon jätin laudat muotin kanssa kuivumaan. Tämä ei tuntunut kauhean tehokkaalta, sen sijaan operointi suihkupullon ja lämpöpuhaltimen kanssa eteni mukavasti.

Jens tarkastelee yhtä taivutusyritystä kriittisesti.


Muotti, runsaasti puristimia, sumutepullo ja kuumailmapuhallin tuntuivat varsin tehokkaalta taivutusyhdistelmältä.


Suurempi varovaisuus olisi saattanut auttaa siihen, etteivät syyt olisi katkeilleet. Ei pitäisi hätäillä.

Siteiden upotus tapahtui vähän suksien puolivälin taakse jätettyyn paksumpaan kohtaan kuuman raudan avulla läpi polttamalla. Tästä en valitettavasti ole tehnyt mitään muistiinpanoja tai ottanut kuvia, mutta muistelisin, että homma tapahtui helpommin kuin miltä se ehkä kuulostaa.

Tässä näkyy siteiden upotuskohta ennen läpipolttoa.

Viimeistelin suksiaihiot höylällä ja hiomalla, ja pintakäsittelin tervalla ja pellavaöljyllä. Ennen tervausta tein kärkiin ja kantojen alle koristekaiverrukset.

Siihen kohtaan, johon kantapää hiihtäessä iskee, kaiversin pienet kilpailijajoukkueen hiihtäjät poljettaviksi, esikuvanaan vihollisia kengänpohjiin kuvanneet egyptiläiset sandaalintekijät.

Pientä neliskanttista vyönsolken muistuttavat soljet tein 6 mm pyörötangosta takomalla sen ensin neliskanttiseksi, ja lyömällä sitten taltalla pienet urat mitattuihin taitoskohtiin. Tässä kohtaa kannatti varoa, ettei innoissaan lyö pientä aihiota poikki. Aihio jakautui noilla urilla osioihin, joiden pituudet olivat 1,5-3-3-3-1,2 cm. Taitokset tein järjestyksessä puolet takaosasta-sivu-etu-sivu-toinen puoli takaosasta. Sitten valmistin neulan pyörötangosta lyömällä ohueksi ja pitkäksi, litistämällä pään ja kääntämällä sen pihtien avulla. Neulan lyöminen kiinni neliskanttiseen solkeen tapahtui kylmänä. Lopuksi lyhensin neulan leikkureilla sellaiseksi, että se on helppo laittaa kiinni, ja pyöristin pään. Solkia tuli kumpaankin sukseen kaksi, eli yhteensä neljä kappaletta.

Suksisoljet alarivissä, neulankärjet vielä katkaisematta. Isompi solki tuli kengän päälle, pienempi nilkkaremmiin. Soljen avonainen kohta jää neulan alle.

Siteet tein mittaamalla mittanauhan kanssa tarvitut pituudet (suksen läpi, kengän yltä jalkapöydän päältä, nilkan takaa), ja leikkaamalla kasviparkitusta lehmänvuodasta leveämpää (n. 3 cm) ja kapeampaa (n. 2 cm) nauhaa. Ompelut tein satulaompeleella, eli ensin reiät naskalilla, ja sitten kahdella tylpällä neulalla tuplaommelta samanaikaisesti. Soljet kiinnittyvät tekemällä nahan päähän reikä, josta soljen piikki menee läpi. Ompeleelle täytyi jättää riittävästi varaa, jotta neula mahtuu liikkumaan, mutta solkea ei kannata jättää liian löysälle.

Malliesimerkki siitä, että toista sidettä ei kannata ommella nurin. Vasemmanpuoleinen side siis oikeinpäin, nilkkaremmi taakse.


Valmiit sukset talviauringossa. Kärjissä erottuu kalliomaalaustyylistä hirveä jahtaava harmaasusi.

Itse en ole hiihtänyt näillä suksilla kisaa, mutta sen verran kokeilin, että niissä on hyvä luisto ja surkea pito. Siteet toimivat erityisesti lapikkaiden kanssa, ja ne on suhteellisen helppo vaihtaa hiihtäjältä toiselle ainakin verrattuna sellaisiin, jotka vaativat solmuvirityksiä. Sivuttaissuuntaista hölskymistä vähentävä systeemi tekisi suksista varmasti tukevammat. Jos joskus teen toiset, pyrin varmaan tekemään enemmän taustatyötä puulajista sidemalleihin asti. Mielenkiintoista olisi myös kokeilla sellaisten karvapohjaisten suksien valmistusta, joissa olisi oikeasti myös pitoa. Ihan heti en välttämättä kuitenkaan ole sellaiseen projektiin ryhtymässä.

Allekirjoittanut ja tiukka etukeno.

1 kommentti:

Mervi kirjoitti...

Viikinkiajan laivan suksissa hiihtimet merkittiin tietysti styyrpuuriksi ja paapuuriksi... riimuin :)