perjantai 26. syyskuuta 2014

Mustaa!

Tässä kesän mittaan on vaivannut lankakriisi. Meillä on ollut koita, ja viiden kuukauden poissaoloni aikana mokomat pienet tuholaiset olivat tehneet etäispesäkkeitä moneen villakoriin, joihin ei oltu hetkeen koskettu. Siivoillessani laatikoita löysin sitten aikamoiset määrät sellaista lankaa, jonka olemassaoloa en ollut ensinkään muistanutkaan. Vannoin, etten osta enää yhtään lankaa ikuna. No, kuten arvata saattaa, se lupaus pitikin kauan... Värjätä oli melkein pakko, Pukkisaaren kurssilaisillekin olin luvannut, että värjätään krapilla vielä kylmäpöntöllinen.

Kylmävärjättyä krappia. Vasemman laidan langat olivat kaikki vaaleanruskeita, sellaisia lampaanbeigejä. Värjäsin samaa lankaa mutta valkoisena krappipöntössä kesällä 2012. Näistä olisi tarkoitus vielä joku päivä kutoa kangasta, kerrattuja loimina ja yksisäikeisiä kuteena. (Kuvat: J. Sahramaa 2014).

Värjäysinspiraatio oli kuitenkin vähän hukassa, lankaa enemmän kuin ikinä ehtii käyttää, ja aika monta eri juttua jo vuosien varrella kokeiltu. Päätin, että nyt tehdään jotain, mitä ei ole aiemmin tehty: yritetään värjätä mustaa. Kun tekee kasvivärjäystä työnäytöksenä, ihmiset usein kysyvät, että entäs sitten musta. Tähän asti ollaan vastattu, että oikeaa mustaa on luonnonväreillä hyvin vaikea saada aikaan, ja lampaanmusta taas on oikeammin tummanruskeaa. Elokuussa oli aika pistää faktan aseman saaneet oletukset testiin.

Tein taustatöitä lähinnä netissä - aikomuksena on vielä lukea Cardonin Natural Dyes -kirjasta paremmin taustoja, mutta se ei nyt vaan kertakaikkiaan ole kauhean korkealla prioriteettilistassa kaiken tämänhetkisen haipakan keskellä. Vielä joku päivä, ihan varmasti :) Parin täällä museolla hyllyssä pyörivän värjäyskirjan reseptejä tuli myös tarkasteltua. Mustan värjäämiseen luonnonväreillä tuntuisi olevan pari eri mahdollisuutta:
- Riittävän tumma sininen
- Kolme pääväriä, eli keltainen, punainen ja sininen päällekkäin värjättyinä
- Puiden kuorista saatavat tanniinivärit ja rautapuretus
- Sinipuu

Riittävän tumma sininen

Sinistä värjättiin tuoreilla morsingonlehdillä ja indigojauheella, mutta kumpikaan ei ollut tällä kertaa lähelläkään mustaa. Morsingolla emme aiemminkaan ole päässeet vaaleansinistä tummempiin sävyihin. Indigoa sekä annosteltiin tällä kertaa vähän hillitymmin että keskittyminen vähän hyppelehti mm. lämpötilan vahtimisessa, ei siitäkään tällä kertaa tullut edes alkuun kovin tummaa sävyä. Ihan kivaa keskisinistä sen sijaan olisi tullut vaikka kuinka paljon.

Ihan parhaat värjäyksen apuvälineet: porakoneeseen kiinnitettävä jättiläisvispilä! Ei enää jännetupentulehdusta väriliemen vispaamisesta! (Kuva: K. Salmelainen 2014)

 Indigovärjäyksen taikaa: lanka on liemessä keltainen ja vasta ylösnostettaessa hapettuminen tuo sinivärin esiin.

Valkoisen langan lisäksi sinivärjäystä kokeiltiin harmaaseen ahvenanmaanlampaan villasta käsinkehrättyyn lankaan ja Pirtin kehräämön tummanruskeaan karstalankaan. Viimeksi mainittu otti todella huonosti yhtään mitään väriä - vain indigolla värjätessä langan sävyssä oli havaittavissa selkeä muutos. Ensi kesänä täytynee testailla, josko joku toinen tummanruskea lankalaatu käyttäytyy eri tavalla. Vai olisiko ollut, etten esipurettanutkaan noita ruskeita lankoja? Se nyt ainakin selittäisi sitä, jos väri ei muussa kuin kyyppivärjäyksissä kiinnittynyt.

Morsinko. Alinna valkoiseen ohueen Pirkkaan nätti vaaleansininen, keskellä harmaaseen meleerattu vaaleansininen ja ylinnä ruskea lanka, jossa lähinnä satunnaiset vaaleammat karvat osoittivat mitään värjääntymisen merkkejä. 

Indigo. Vaihteeksi valkoinen ylinnä, harmaa keskellä, ruskea alla. Ruskeaan lankaan tullut sävy on todella hämmentävä - väri on taittunut kyllä mustaan, mutta koska langan seassa oli vaaleampiakin kuituja, ne ovat nyt kirkkaansinisiä... Vaikea kuvailla. Keinovalossa väri on kyllä ihan musta.

Kaikki ruskealle pohjalle tehdyt värjäykset: ainoa oikeasti erottuva on indigo, toinen vasemmalta.


Kolme pääväriä

Kokenilli- ja pietaryrttiliemi indigovärjättyyn lankaan (soveltaen Hassia)
- pietaryrtin kuivatut kukat, kuivapaino n. 250 g, liotetaan yön yli, keitetään
- kokenilli 10 g, liotetaan yön yli ja keitetään
- indigolla siniseksi värjätyn langan esipuretus alunalla 10g/100g
- väriliemet yhdistetään ja nostetaan lämpö 80-90C, pidetään tunti

Pietaryrtti kiehumassa.

Yhdistetyt väriliemet pietaryrtti-krappi.

Tästä tuli ihan tosi hauskan värinen liemi, kyllä kannatti värjätä ihan valkoisiakin lankoja! Valmiiksi indigonsinisiin lankoihin saatiin tummaa lilaa, ei ihan mustaa. Ehkä, jos olisi ollut tosi tumma sininen pohjalla... Tai olisi jälkipurettanut raudalla. Jatketaan kokeiluja :)

Alunperin indigovärjätyistä langoista tuli kokenilli-pietaryrttiliemessä tumman violetteja. Langat kai Novita Woolia.

Yllä sama liemi vaaleisiin lankoihin, alla jälkiväri. Jälkimmäiseen olisi ehkä voinut lisätä kokenillijauhetta, nyt näytti siltä, että sä tarttui kaikki jo ensimmäisestä liemestä.


Toisessa saman kolme pääväriä -teeman variantissa aloitettiin keltaisesta langasta, kastettiin indigoon ja lopuksi langat pääsivät vielä krappikylpyyn. Näistä mikään ei päässyt lähellekään mustaa, vaan langoista tuli keskivihreän kautta ruskeita. Tummempi indigoliemi olisi voinut antaa erilaisen lopputuloksen.

Yllä paatsama -> indigo -> krappi, keskellä kanerva -> indigo ja alimpana sama -> krappi. Iso vyyhti on jotain sukkalankaa, alemmat virolaista täyttä villaa.


Puiden kuorista saatavat tanniinivärit ja rautapuretus

Tähän teemaan jäi eniten kokeiltavaa: tein kuusenkuoriliemen liottamattomista kuorista, ja siitä tuli niin hentoa, että ennen jälkipuretusta raudalla langat olivat vain vaaleanruskeita. Rautapuretus taittoi kyllä alunperin valkoisen langan värin harmaaseen, eli vahvemmalla liemellä voisi olla potentiaalia. Jatketaan aiheesta :)

 Kuusenkuori ja rauta. Alla valkoiseen Pirkkaan, ylemmässä ruskeassa karstalangassa sävy muuttui vähän tasaisemmin tummaksi.

Sinipuu

Sinipuu eli bresilja kuuluisi oikeastaan riittävän tumman sinisen alle, mutta saa nyt kuitenkin oman alaotsikkonsa. Sinipuu nousi esiin sekä facebookissa mustanvärjäysvinkkejä kysellessäni että Coloriastosta löytyneistä vanhoista ohjeista. Kuorenpalaset oli ostettu Tetriltä.

Keitimme yhden ison sinipuuliemen, josta siivilöitiin rikat kevyesti rikkinäisiin sukkahousihin - sinipuun tikut ovat pahamaineisia lankoihin tarttujia. Elokuusta on kuitenkin aikaa, ja museon takahuone on valitettavasti niellyt muistiinpanoni, joten en ole ihan varma, kuinka paljon kuorenpaloja liemeen oikein meni. Paras arvaukseni on, että laitettiin 200 g. Langoista suurin osa oli esipuretettu alunalla, valkoiset ainakin. Liemestä olisi riittänyt väriä vaikka kuinka. Muistaakseni väri tummui kuumentamisen myötä, niin että matalammissa lämmöissä langat näyttivät vielä sinisiltä tai violeteilta, mutta 80 asteen jälkeen jo ihan mustilta.

Värjäyksen loppuvaiheessa jaoin liemen kahtia, ja toiseen puoliskoon lisättiin rautasulfaattia noin 3% lankojen painosta, toiseen jokusen päivän seissyttä virtsaa. Jälkimmäisen taustalla oli suunnitteluvaiheessa runsaasti hilpeyttä herättänyt "lisätään kannullinen kusta" -resepti. Kannullinen muuten on kai reilut 2,5 litraa... Nyt taidettiin laittaa vähän vähemmän. Raudalla täydennetyssä liemessä langat olivat vain 15 min, mutta virtsaliemeen jätin langat jäähtymään, koska sen ei pitäisi vahingoittaa kuitua. Iloiseksi yllätyksekseni myöskään haju ei ollut erityisen paha tai tarttunu lankoihin. Ehkä pidemmällä seisotuksella olisi ollut ytäkämpää, nyt melkein sisäsiistiä vielä.

Lopputulos oli se, että sekä rauta- että virtsapuretuksella sinipuusta tuli puhtaan mustaa väriä valkoiseen lankaan, ja vähän tummennusta tummanruskeisiin lankoihin. Toimiva keino värjätä mustaa siis löytyi, eikä juuri ihmetytä, jos mustan suosio muotivärinä kasvoi merkittävästi suunnilleen samoihin aikoihin (1500-luvulta eteenpäin) kun sinipuuta alettiin Eurooppaan tuoda. Muutenkaan ei sinänsä kummastuta, että kaupallisesti viljellyt värikasvit ovat olleet niin suosittuja, kyllähän noista nyt valtavan paljon enemmän ja kirkkaampia värejä irtoaa kuin kotoisista lehdistä ja heinistä.

Vasemmalla sinipuu ja jälkipuretus raudalla valkoiseen ja ruskeaan lankaan, oikealla jälkipuretus virtsalla samanlaisiin lankoihin.

Sinipuulla tehtiin pari jälkivärjäystä, ensimmäinen niin, että sukkahousupussillinen kuorenpaloja oli liemessä lankojen kanssa. Ekassa jälkivärissäkin liemi näytti ihan mustalta, kuvan vaaleampi sävy tuli rasvaiseen jättivyyhteen virolaista villaa, joka hyppäsi liemeen kyytiin vasta muiden lankojen jo imettyä siitä itseensä jonkin verran väriä.

Sinipuun jälkivärejä.

Sinipuusta tuli väriä niin hyvin, että lisääkin olisi voinut lankoja laittaa... tai sitten ei, koska pesemisessä oli hirveä homma ja sadesään vuoksi vyyhdit tunkivat kuivumaan museon toimistoon.

Lankapyykillä. Sekä sinipuusta että indigosta lähtee tosi paljon irtoväriä, myös vaikka kuinka monen huuhtelun jälkeen keriessä. Viimeiseksi langat kastettiin etikkaveteen.

Kuvattavien lankojen kasa oli aika hervoton.

Parkitsin kesäisten krappivärjäysten jälkiliemessä kalannahkaa yhdessä kuusenkuoren kanssa, ja nyt jäi himottamaan kokeilla kalannahkaa sinipuuliemessä... Mutta se jääköön ensi kesän hommaksi, on tullut siistien sisätöiden aika. Ainakin osittain, sillä juuri säiden käännyttyä kylmemmäksi piti vielä keritä pari lammasta. Hyr hur. Tästä eteenpäin aion vain istua sisällä lämpimässä ja virkata ja neuloa. Johonkin ne kaikki langat pitäisi saada kulumaankin :)

Kerintämeitsie (vai sittenkin sheepie?) yhdessä Elviiran ja vähän Karonkin kanssa.

1 kommentti:

margsan kirjoitti...

Aivan mahtava on tämä värjäystarinasi! Ja monenmonta uuttakin asiaa tuli jälleen tietooni!
Itse värjäilen lähinnä harrasteena ja tämä on kyllä todella koukuttavaa ja antoisaa....
Ihan vinkkinä voisin kertoa, että kuivatulla samettijalalla saa ns mustanvihreää purettamattomaan lankaan, paitsi viim 15min 1%rautapuretuksella. Ainakin viime vuonna onnistui hyvin....